Poika kotiutui perunanistutusreissultaan eilen illansuussa. Perunat oli saatu maahan, potkittu palloa ja käyty "satumetsässä" Ensimmäisten kysymysten joukossa jotka poika esitti oli "Joko vessa on valmis?" Luulin että (remonttimies)***** on täällä. Samantein kipaistiin tarkistuskäynnille, jonka jälkeen totesi "Ei ole viellä valmis" Saman asian olin hänelle jo sanonnutkin, mut pitäähän se käydä itse omin silmin toteamassa ennenkuin uskotaan miten homma on. Tänään putkari kävi liimaamassa vessanpöntön paikoilleen ja käsienpesualtaaseenkin tulee taas juokseva vesi.
Fiksuna oli jättänyt pahvilapun vessanpöntön päälle jossa luki "liimattu 08.06.2010 ei saa käyttää" Hyödyllisempi tieto olisi kyllä ollut, että koska siihen saapi taas istahtaa!
Illanmittaan kyselin, että oliko ollut yhtään mua ikävä. Vastaukseksi ravisteli päätään eikä mitään myöntännyt vaikka kuinka kyselin. Totesi vaan "en edes itkennyt yhtään" No illan mittaan oli itku sitävastoin tosi herkässä, urheasti kuitenkin taisteli kyyneleitä vastaan silloinkin kun eväsin vaahtokylvyn ja passitin vaan suihkuun ja pikaiseen sellaiseen ja jopa pesin hiukset. (Kello alkoi olla jo aikasta paljon ja aamulla suht aikainen herätys tarhan Korkeasaareen suuntautuvan kevätretken johdosta).
Iltasadun jälkeen sängyssä musiikkia kuunnellessa rutisti kaulasta hyvinkin voimakkaasti. Yrittäessäni edes hiukan nostaa päätäni totesi yksikantaan en päästä sua mihkään ennenkuin kaksi kappaletta on loppunnut.
Aamulla sitten tapahtui se joka katkaisi kamelilta selän. Pyöräilykypärää päähän laittaessa meinas jo mennä heemo. Oli vasta opittu taito päässyt hiukan ruostumaan. No kypärä saatiin päähän ilman suurta draamaa ja poika juoksee suu mä onnistuin virneessä pyörälleen. Mä kävelen sillä välin omalle pyörälleni ja olen menossa avaamaan porttia kun selän takaa kuuluu hätääntynnyt huuto ÄITII, kato mun pyörää.Samalla poika juoksee suuri krokonkyynel silmässä portille. Olin ihan varma et nyt pyörästä on vähintäänkin rengas tyhjänä ja myöhästytään retkellelähdöstä ym. no eikä mitä satulalla oli linnunkakkaa ;)
Loppu hyvin kaikki hyvin satula saatiin puhtaaksi ja ehdimme tarhalle ennen lähtöaikaa. Ja juttua on riittännyt leijonista ja punapaviaaneista pitkin iltaa.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Omituisia töimiehiä, raperperipiirakkaa ja piiitkä lapsivapaa viikonloppu
Aika tasan vuosi on vierähtännyt siitä kuin poika oli viimeksi yökylässä mummolassa. Eilen poika lähti Papan ja muun porukan kanssa mökille istuttamaan perunoita. Ja mitä meikäläinen tekee, No nukkuu mitäs muutakaan. Aikomus oli että olisin radalle lähtennyt mutta niinhän siinä kävi kun sohvalle menin ajatuksena, ihan pikkasen vaan lepuutan tässä. Heräsin sitten klo 23.00 sekunnin murto-osan mietin mietin et viellähän sitä vois lähtee paikalliseen, mutta kiipesin kiltisti yläkertaan nukkumaan. Ja mitä tästä opimme, siis mä en tule toimeen ilman mun omaa pientä päikkäreiltä herättäjää. Toimii meinaan mainiosti kun rojahdan sohvalle kun lastentunti alkaa niin viimeistään PikkuKakkosen loputtua kuuluu Äitii nyt se loppu. Ja siihen loppui myös meikäläsen päikkärit.
Aamulla sitten heräsin hiukan ennen kuutta, eikä väsyttännyt enää tippakaan, nyt olen tuhonnut jo pannullisen kahvia.
Viime viikonloppuna mekin leivoimme kesän pakollisen raparperipiirakan.
Tässä alakerran tilanne pari viikkoa sitten
Ja ne omituset töimiehet, viime Sunnuntai-aamuna katselimme pojan kanssa yläkerrassa PikkuKakkosta kun aloin kuunnella että alakerrasta kuuluu jotain ääntä. No remonttimieshän se siellä oli kahdeksalta laatoittamassa toista vessaa ja nyt sen osalta olla tässä vaiheessa
Alakerran tämänhetkinen tilanne

Eli alakerrassa oltaisiin saunaa, pientä fiksausta ja loppusiivousta vaille valmiita ja yläkertaan on viellä uudet kalusteet ostamatta. Sitten pääsis viettämään J&H Spaan Grad Openinkia ja Kesälomaa... toiveissa siintää että tää projekti viimein olis päätöksessä. Johan tässä on puolisen vuotta vierähtännyt siitä kun ekan remppasopimuksen allekirjoitin.
Aamulla sitten heräsin hiukan ennen kuutta, eikä väsyttännyt enää tippakaan, nyt olen tuhonnut jo pannullisen kahvia.
Viime viikonloppuna mekin leivoimme kesän pakollisen raparperipiirakan.
Työnjakona oli poika pilkkoi rapatit ja mansikat, minä tein taikinan.
Remonttirintamallakin alkaa näyttää aika hyvältä. Alakerran J&H Spaa alkaa olla valmis. Lattialämmityskin likipitäen kytketty näin kesänkorvalla ;) Amme on ollut kiitettävän ahkerassa käytössä ja osittannut olevan aika hyödyllinen kapine iltapesulle/toimille patistamisessa. Toimii nimittäin aika hyvin kun asettaa vaihtoehdoksi kun ei meinaa leikeille loppua tulla, menetkö pikasuihkuun vai vaahtokylpyyn. Aika nopeeta kuuluu nyt on leikit loppu! Eikä tuo vedenkulutuskaan loppupeleissä ainakaan lisäänny, aikasemmin kun tuo viihtyi suihkussa ainakin sen 15-20min. ja sittenkin joutui yksinkertaisesti vaan laittamaan hanan kiinni. Normi-iltoina en laita ammeeseen vettä kuin sen verran, että varpaat on juuri ja juuri pinnan alla. Siitä on sekin hyöty, että vesi jäähtyy aika nopeeta. Etenkin viellä kun ei tuo lämmitys ole kytketty.
Tuppaa meinaan nuo iltatoimet viedä kohtuuttomasti aikaa, ottaen huomioon että aamuherätykset on usein klo 5.00 (pojalla) mulla viellä puolisen tuntia aikasemmin.
Tuppaa meinaan nuo iltatoimet viedä kohtuuttomasti aikaa, ottaen huomioon että aamuherätykset on usein klo 5.00 (pojalla) mulla viellä puolisen tuntia aikasemmin.
Ja ne omituset töimiehet, viime Sunnuntai-aamuna katselimme pojan kanssa yläkerrassa PikkuKakkosta kun aloin kuunnella että alakerrasta kuuluu jotain ääntä. No remonttimieshän se siellä oli kahdeksalta laatoittamassa toista vessaa ja nyt sen osalta olla tässä vaiheessa
Alakerran tämänhetkinen tilanne
Eli alakerrassa oltaisiin saunaa, pientä fiksausta ja loppusiivousta vaille valmiita ja yläkertaan on viellä uudet kalusteet ostamatta. Sitten pääsis viettämään J&H Spaan Grad Openinkia ja Kesälomaa... toiveissa siintää että tää projekti viimein olis päätöksessä. Johan tässä on puolisen vuotta vierähtännyt siitä kun ekan remppasopimuksen allekirjoitin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)