Äiti vastaan 4v. pojan logiikka.
Yksi päivä poika juoksi tohkeissaan raput ylös ja tietty hiukan väsynneenä kompastui omiin jalkoihinsa. Minä sitten ensi säikähdyksestäni toivuttuani ja tarkistettuani ettei pahemmin käynnyt aloin torua "Mitä on sanottu rapuissa juoksemisesta, saako rapuissa juosta?" Vastaus tuli itkun seasta "saa kun mulla on juoksukengät jalassa"
Ja selvennykseksi meillä "juoksukengät" on sandaalit, ilmeisesti juontaa siitä kun tänä keväänä ne ekan kerran pienen suostuttelun jälkeen viimein laittoi jalkaansa kevätkenkiin kun oli tottunut ja huomasi et näillähän on tosi kevyt juosta.
Tänään puistossa käydessämme totesi kesken leikkien "mä saan laittaa hellaan tulen" Minä siihen ihmetellen NIINKÖ! Joo ku mulla on tälläiset kengät. Oli laittanut uudemmat lenkkarit jalkaan jossa oli keltaiset salamakuviot :)
torstai 13. elokuuta 2009
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Uimahallin korvike
Pojan alkuperäinen suunnitelma tälle päivälle oli uimahalliin meno. Mua ei kuitenkaan kauheesti innostannut ajatus betonibunkkerista näin hienona päivänä (meitin lähi uimahalli on louhittu kallion sisälle). Siellä ehtii käydä kun tulee syksy ja kylmät ilmat. Eilinen luolassa olo oli meikäläiselle tarpeeksi.
Järjestinpä siis pihalle uimahallin korvikkeen, joka meni täydestä ainakin tämän päivän. Ei puhunnut koko päivän aikana kertaakaan uimahallista, saa nähdä miten huomenna kun on tarhaan lähtö edessä. Alkaako taas kuulua "Mä haluun"
Tuli samalla viimein testattua miten tuo toissa kesänä ostettu liukumäki toimii vesiliukumäkenä. Mäen alla on paikka mihin saa liitettyä vesiletkun, kuvassa näkyvä letku on siis pojan laittamaa "kuvausrekvisiittaa" :)
HopLop:ia odotellessa
tänne Hesaankin. Kävimme eilen Helsingin leikkiluolassa Hakiksessa. HopLop on kyllä huomattavasti monipuolisempi, tuolla ei ollut kuin pomppulinnoja, kaksi trampoliinia Legoja sekä joitain pelejä jotka toimivat poleteilla. Leikkijöitä oli suhteellisen vähän ainakin näin viimeisenä viikonloppuna ennen koulun alkua.
Millaistakohan meno on kun siellä on maksimimäärä (150) leikkijöitä, kun nytkin jo katsoin kauhuissani kun mm. kaksi kouluikäistä poikaa kiipeili pomppulinnan seinillä ja noin vuoden ikäinen taapero-veli oli samaanaikaan "pomppimassa". Ja heidän äiti katsoi vierestä puuttumatta asiaan mitenkään. Toinen pojista putosikin kahden pomppulinnan väliin.
Meillä oli kuitenkin kaikenkaikkiaan mukava kaksituntinen. Trampoliinilla hyppiminen oli kivaa (minä hypin toisella ja poika juoksi toisella trampalla ympyrää) ja hiki tuli, mutta ihan viellä en pyörrä päätöstäni et meidän pihalle moista härveliä kyllä ikinä tule ;) Opinpa muuten taas tänäänkin jotain uutta, trampan suojaverkossa oli ohjelappu jossa luki: "Trampoliinilla hyppimistä ei suositella alle 6v." On tässä viellä muutama vuosi aikaa kypsytellä josko sittenkin sellaisen pihaan hommaisin, ehkä niistä tänäaikana tulee hiukan fiksumman näköisiäkin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)