sunnuntai 9. elokuuta 2009

HopLop:ia odotellessa

tänne Hesaankin. Kävimme eilen Helsingin leikkiluolassa Hakiksessa. HopLop on kyllä huomattavasti monipuolisempi, tuolla ei ollut kuin pomppulinnoja, kaksi trampoliinia Legoja sekä joitain pelejä jotka toimivat poleteilla. Leikkijöitä oli suhteellisen vähän ainakin näin viimeisenä viikonloppuna ennen koulun alkua.
Millaistakohan meno on kun siellä on maksimimäärä (150) leikkijöitä, kun nytkin jo katsoin kauhuissani kun mm. kaksi kouluikäistä poikaa kiipeili pomppulinnan seinillä ja noin vuoden ikäinen taapero-veli oli samaanaikaan "pomppimassa". Ja heidän äiti katsoi vierestä puuttumatta asiaan mitenkään. Toinen pojista putosikin kahden pomppulinnan väliin.

Meillä oli kuitenkin kaikenkaikkiaan mukava kaksituntinen. Trampoliinilla hyppiminen oli kivaa (minä hypin toisella ja poika juoksi toisella trampalla ympyrää) ja hiki tuli, mutta ihan viellä en pyörrä päätöstäni et meidän pihalle moista härveliä kyllä ikinä tule ;) Opinpa muuten taas tänäänkin jotain uutta, trampan suojaverkossa oli ohjelappu jossa luki: "Trampoliinilla hyppimistä ei suositella alle 6v." On tässä viellä muutama vuosi aikaa kypsytellä josko sittenkin sellaisen pihaan hommaisin, ehkä niistä tänäaikana tulee hiukan fiksumman näköisiäkin!




Ei kommentteja: