keskiviikko 16. marraskuuta 2011

R.I.P PupuHopeeNopeeNuoli 10.06.2003 - 15.11.2011 R.I.P RabbitSilverSpeedyArrow 10.06.2003 - 15.11.2011

Poika löysi Pupun sängyn alta kun oli menossa nukkumaan. Tuli itkien alakertaan "Pupulla on joku hätänä, se ei kävele. Se on varmaan kuollu tai jotain."
Nyt ei oo pojalla enää unikaveria, eikä ole enään kuin 8 lemmikkiä :(


Nukkumaan mennessä sanoi et pitää nähdä sellaista unta et pupu on elossa. Pikkuhiljaa ilmeisesti alkaa tajuta kuoleman lopullisuuden, onhan noita jo muutama haudattu. Pihalta löydettyjä oravanpoikasia, neitsikoita ja niiden poikanen ym.
Sanoi ettei haudata pupua vielä. Kysyin miksei? Viedään se lääkäriin. Sanoin ettei sitä enää lääkäri voi auttaa. Totesi siihen et sit tiedettäisiin mikä sillä oli. Tyytyi ainakin toistaiseksi vastaukseeni "vanhuus"
Pari viikkoa sitten lainasin kirjastosta Laika-koiran kuolemasta kertovan kirjan. Pikkuhiljaa valmistauduttava vanhemman koirankin lopettamiseen, ilmeisesti jotakin kirjasta luettua jäänyt mieleen.


Minnehän nämä reilu kahdeksan vuotta ovat kadonneet, tuntuu kuin ei olisi kulunut kuin hetki siitä kun Pupu tähän taloon tuli 12:sta viikon ikäisenä. Eikä siitäkään tunnu olevan sen pitempi aika kun koira tuli pienenä pallerona, joka hädin tuskin pääsi ulkorappuset kipittämään sisälle. Hetki sitten samaisessa pallerossa oli vielä niin paljon virtaa, että pihapuskat rytisi, kun neiti näytti tulokkaalle, lähes puolta isommalle pennulle kuka tässä talossa on POMO! Nyt ei ole enää lenkkipolulle mitään asiaa, kuulo ja näkökin alkaa olla aika huono. Sydämestä puhumattakaan.
Poikakin menee ensi syksynä kouluun, vastahan me kättäriltä  tultiin kotiin nyytin kanssa. 
Eilen käyttin ostamassa pojalle talvikengät..kokoa 35. Itselle ostan 39/40 numeron kenkiä. Kohta saa eteisessä ihmetellä kummankohan kengät nää nyt on.
Kenkiä ostaessamme ja valikoimaa esitellessäni "tässä olis vielä tämmöset" (aavistuksen halvemmat) totesi yksikantaan "minä olen valintani tehnyt" Valitsi kengät jossa on KOLMET tarranauhat =)

lauantai 13. elokuuta 2011

8 tapaa hillitä ruokahalua

Nälän tunne on yleensä suurin syy siihen miksi dieetti epäonnistuu. Kun ihminen vaihtaa epäterveellisen ruokavalion kevyempään, hän jää usein nälkäiseksi, ennen kuin elimistö tottuu pienempään kalorimäärään. EHow listasi muutaman keinon, joiden avulla pidät ruokahalusi kurissa.
 

1.Syö kuitupitoisia ruokia joka aterialla. Kuidut pitävät sinut kylläisenä pitempään, etkä sorru välipaloihin niin helposti. Kuituja on täysjyvätuotteissa, vihreissä lehtivihanneksissa ja kaaleissa.

2.Syö 5-6 pientä ateriaa päivässä. Ateriassa olisi hyvä olla 200-300 kcal. Jokaiseen ateriaan tulisi kuulua terveellisiä rasvoja, kuitupitoisia hiilihydraatteja ja proteiinia.

3.Juo 8 lasia vettä päivässä. Vesi täyttää vatsaasi, joten voit vaikka juoda ison lasin vettä jos tuntuu, että olet nälkäinen. Lasillinen vettä ennen ateriaa voi myös auttaa sinua syömään vähemmän.

4.Syö hitaasti. Elimistöllä menee noin 20 minuuttia kylläisyyden tunteen kehittämiseen, joten syömällä hitaasti estät ylisyönnin.

5.Syö salaattia ennen ateriaa. Vihreät lehtivihannekset tuovat sinulle kylläisyyden tunnetta nopeasti, etkä ahda itseäsi täyteen aterialla.

6.Ulkoile. Kun mieliteot puskevat niskaan, lähde ulos. Käy vaikka kahvilla kaverin luona tai pienellä lenkillä. Kun tulet takaisin, juo lasi vettä ja syö terveellinen välipala.

7.Syö luonnollisia ruokahalun lannistajia. Jos tarvitset ylimääräistä apua voit syödä kuitulisiä, juoda kofeiinia tai syödä kalaöljykapseleita. Kofeiini lannistaa ruokahalun väliaikaisesti, kuidut pitävät sinut kylläisenä ja kalaöljy vapauttaa aivoissasi serotoniinia, joka säätelee ruokahalua.

8.Syö paljon proteiinia. Proteiini sulaa hitaasti ja pitää sinut kylläisenä pitempään. Syö vähärasvaista lihaa joka aterialla ja kokeile proteiinipirtelöitä välipalalla.

Lähde: EHow

perjantai 12. elokuuta 2011

"Morsiusdieetti" Day one, take two

Eli kertaalleen jo testattu ja hyväksi havaittu, kesäloma ja helteet jotenkin taas sotki koko homman. Jätskiä ja grillimakkaraa kului =) Niin pitkään en ehtinnyt viimeksi diettiä noudattaa, että painossa olisi tapahtunnut dramaattista muutosta. Jokunen kilo kuitenkin lähti, mutta ennenmuuta makean ja hiilareiden himo tuli päihitettyä. Niin tehokkaasti, että leffateatteriin riitti pikku pussillinen karkkia. Ja siitäkin jäi osa syömättä, nyt sitä vastoin ollaan jälleen siinä tilanteessa, ettei nälkä lähde ellei vedä armotonta hiilari mättöä napaansa.

Iltasanomien ja cosmopolitan.com sivuston mukaan Kate Middleton laihtui ennen häitään tämän dieetin avulla. Kyseinen dietti tunnetaan myös nimellä Dukan-dieetti. Sen on kehitellyt ranskalainen Pierre Dukan. Dieetissä ei tarvitse nälkiintyä tai rääkätä itseään suurella määrällä liikuntaa. Mikä on suuri etu näin vuorotyöläisen kannalta.

1. vaihe: hyökkäysvaihe

Dieetin ensimmäisessä vaiheessa ruokavalio koostetaan niin puhtaasta proteiinista kuin on mahdollista. Proteiinia sisältävää ruokaa saa syödä niin paljon kuin haluaa. Proteiinipitoista ruokaa ovat esim. vähärasvainen liha, kala, muut merenelävät, siipikarja, rasvattomat maitotuotteet sekä kananmunat. Tohtori Dukanin mukaan ensimmäinen vaihe on helppo ja sopii kaikille. Proteiini pitää kylläisenä pitkään. Ylläpidä hyökkäysvaihetta 2 - 7 päivää, riippuen kuinka paljon painoa haluat pudottaa.

Lisäksi kauralesettä 1,5rkl/vrk

2. vaihe "kuljeskeluvaihe"

Hyökkäysvaiheen jälkeen jatketaan kuljeskelu- tai "risteilyvaiheella". Tässä vaiheessa proteiinin lisäksi ruokavalioon otetaan vihreät ja/tai keitetyt kasvikset. Vaihtele kasviksia päivän mittaan. Kasviksia saa syödä niin paljon kuin haluaa. Jatka tällä ruokavaliosuunnitelmalla niin kauan, kunnes painosi on pudonnut toivomasi määrän. Dieettiä täytyy noudattaa muutama päivä jokaista pudotettavaa painokiloa kohden.

Kauralesettä 2 rkl/vrk

3. vaihe: tasausvaihe

Dieetin kolmannessa vaiheessa päivittäseen ruokavalioon saa lisätä annoksen juustoa, sekä kaksi palaa leipää. Lisäksi päivään lisätään yksi hedelmäannos. Viikossa saa syödä kaksi hiilihydraattipitoista ateriaa, sekä kaksi "juhla-ateria". Tasausvaihetta täytyy noudattaa myös muutaman päivän ajan jokaista aiemmissa vaiheissa pudotettua kiloa kohden. Jos esim. pudotit tähän mennessäpainoasi 5kg, noudata kolmatta aihetta noin kuukauden ajan. Tasausvaiheen pituus johtuu tohtori Dukanin mukaan siitä, että yleensä laihdutuksen älkeen ruokavalioon lisätään raskaita ruokia liian nopeasti ja siksi laihdutus epäonnistuu.

Kauralesettä 2rkl/vrk

4. vaihe: tasapaino

Dukanin dieetin neljäs vaihe on tarkoitettu pysyväksi. Neljännessä vaiheessa, kun paino on jo pudonnut, saat syödä mitä haluat, kunhan et syö liikaa. Kohtuus kaikessa. Lisäksi dieetin neljäs vaihe edellyttää yhtä hyökkäysvaihe-päivää viikossa esim. torstaisn.

Kauralesettä 3rkl/vrk

Lähipäivinä olisi tarkoitus ottaa painonpudotuksen ja kadonneen vyötärön metsästyksen tueksi jälleen tämä:


Laihdutus

Lisäksi tietysti säännöllisen epäsäännöllisesti salilla käyntiä, työvuorojen niin salliessa. Ja oma uskollinen Personal Trainerini Polarin sykemittari mallia F11M, vuosimallia 2007. Yksi parhaita ostoksiani ever!

Lähde: Kimallus.fi




tiistai 2. elokuuta 2011

Pieniä sydänkohtauksia

Tänään sain pienoisia sydänkohtauksia kaksin kappalein. Aamulla kun pyöräiltiin tarhaan J:n etupyörän ja kuorma-auton väliin jäi jotain 15 -20 cm väliä. Vaikka huusin, että VARO KUORMA-AUTOA. Jälkeenpäin totesi vain yksikantaan, " mä katoin et se pysähty". Saattaa olla, että olikin pysähtymässä. Aika hiljakseen ainakin ajoi, silti oli hurjan näköistä kun pojan etupyörä oli ajotien puolella auton pysähtyessä suojatien reunaan.


Illalla seurakisoista kotiin polkiessa poika katseli tietä ylittäessämme tienposkessa jotain erittäin mielenkiintoista. Ja oli ajamassa suoraan päin erittäin korkeaa mallia olevaa kanttikiveä. Katso eteesi käskyn jälkeen ehti viime hetkellä jarruttaa ja kääntää ohjaustankoa. Muutoin seurauksena olisi ollut ilmalento tangon yli.

Vuoden päästä alkaa koulu ja jos ei pollaan tule yhtään enempi tolkkua tuon käy viellä huonosti.  Lähi koulukin johon ei olisi kuin yksi tienylitys, on lopetusuhan alla.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kuvahaaste

Nykyaikaistettu juhannustaika; kerää koneeltasi vähintään seitsemän erilaista kukkaa.
Kuvat pitää olla itse kuvattuja, eikä kukkakaupan tuotteita.
Ainoastaa luonnonvaraiset kukat kelpuutetaan.
Itse löysin pienellä hakemisella 13 eri lajia,
Ihan koko aineistoa en käynnyt lävitse.

Juhannuskimppu



Harakan saari

Teimme huiman merimatkan Harakan saarelle. Saari oli ihan mukava retkeily kohde, tuntui vaan hassulta mennä veneellä moinen matka. Mantereelta olisi pallon potkaissut saareen. Saarella on kilometrin pituinen luontopolku, joka on tosiaan polku eli rattaiden kanssa ei sitä pysty kiertämään. Koko polkua emme päässeet kiertämään pesivien lintujen takia, sitä vastoin kiersimme polun sekä myötä, että vastapäivään. Akvaariotalokin piti katsastaa kahdesti. Aikaa saimme kulumaan noin 1 1/2 tuntia. Hinnaltaan kohtuullinen retkikohde, aikuisilta 3.80€ lapsilta yli 4v. 1.80€ edestakainen "merimatka".



  Tuulikannel kierrätysmateriaalista









 Untuvapallerot on varsinaisia linssiluteita,
joka kuvaan änkeemässä ;)

Harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää,
käyttää sulka kämmentään
ja suolat joukkoon heittää.
Hyppää kivelle, hyppää kannolle,
lentää suuriin puihin.
Hups, vaan kupperiskaa.
ja puurot toisten suihin!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

PuistoZumbaa

Ainakin huomiseksi lupailevat aurinkoista säätä, eli kaikki kynnelle kykenevät Zumbaamaan.
Eka meni jo, kolme olis viellä tähteillä. Ja kaikille avoin ilmainen tapahtuma, lapsille on jumpan ajaksi ohjelmaa. Elixian lapsiparkissa ikärajana 10v. olettaisin, että sama ikäraja myös nyt.

ELIXIA Itäkeskuksen PUISTOJUMPAT

Lantiot liikkeelle Zumbaten kesä- ja elokuussa!

ELIXIA Itäkeskuksen tarjoamat kaikille avoimet, ilmaiset ZUMBA - puistojumpat Puotilan leikkiniityllä (Minigolf radan takana)

TIISTAISIN KLO 18.00

Kesäkuussa
14.6. ohjaajana Anna
21.6. ohjaajana Kati

Elokuussa 2. ja 9.8.

Zumban aikana tarjoamme leikki-ikäisille lapsille ohjattua toimintaa!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Jeesusteippiä ja miesten logiikkaa

Eipä kestännyt kuin kahden pojanviikarin jokapäiväistä käyttöä nämä saappaat ;) Olivat olleet edellisen omistajan lempikengät ja meilläkään ei muita kenkiä olisi käytetty, jos olisi itse saannut päättää.
Nakkasin mokomat jo pihalle kun hermostuin eteisen ainaiseen kenkäkaaokseen ja treenasimme niillä saappaanheittoa. Saappaat eivät olleet rikki muualta kuin varren ja teräosan liitoskohdasta, otin siis sakset käteen, lisäksi pätkä jeesusteippiä. Ja voila...puutarhakengät oli valmiit.







Sitten se miesten logiikka, meillä on kohtuu hyväksihavaittu käytäntö ainaiseen mä haluun pelaa, saanko mä pelaa ruikutukseen. Poika ansaitsee kotitöistä peliaikaa. Eilen aamulla J totesi, että mulla on viellä se tiskikoneen tyhjennys tekemättä. Mulla on laseja ja etenkin mukeja aivan liikaa, joten lasit pitää laittaa tietyllä tavalla päällekkäin, että ne mahtuu.  Lasit oli taas kerran laitettu miten kuten. Huomautin asiasta ja sain vastaukseksi hyvinhän ne sinne mahtui :) Tällä kertaa ne mahtuivatkin, kun oli tuo tyhjennys hieman kestännyt ja likaisia laseja kertynnyt sillä aikaa odottamaan koneeseen pääsyä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Mun uusi paras kaveri

eilen lopetin vuosien jahkailun/tekosyiden etsimisen ja pistin elämän risaiseksi.



Viimeisin tekosyy on ollut se, ettei mulla ole kuin miniläppäri. Saattaa aika nopeesti mennä tän muijan heemo jos tällä alan kuvia käsittelemään ja arkistoimaan. Maanantaina ilmeisesti saan pöytäkoneen, eipä mulla sellaista ole ollutkaan yli viiteen vuoteen. Mahtaa olla outo katsella isosta näytöstä kuvia ja muuta. Ennen tätä miniläppäriä käytin läppäriä R.I.P

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Onko pakko jos ei jaksa

Koko päivä mennyt kuin unessa. Jotenkin olisi saatava ateriarytmi kohdilleen, on se onnetonta kun lomallakaan ei pysty/osaa syödä oikeaoppisesti neljän tunnin välein. Jokin aika sitten, taisin olla silloin viellä hoitovapaalla, panostin tuohon asiaan ja eron huomasi selvästi.
Tänään kuitenkin otin ja lähdin viellä illalla salille, xycling-pyörän selkään kun pääsin ja polkaisin polkimia ekat pyöritykset johan heräsin. Nyt olen taas viikon verran ottanut päivittäin magnesiumia ja polkeminen sujui lähes loppuun asti ilman jalan kipeytymistä. Viime metreillä muistutteli aivan aavistuksen olemassaolostaan.
Detox-kuurikin toimii, vessassa saa ravata yhtenään. Painossa ei silti sanottavaa muutosta, no nyt  on vasta kolme kuuripäivää takana. Jotenkin tuntuu vaan turhauttavalta. vaikka mitä tekee tai jättää tekemättä vatsan- ja vyötärön seutu ei ainakaan pienene. Ei vahingossakaan!

Kananmunien eettisyys

Tänään vietin tovin kaupan kananmuna hyllyn edessä. Hyvin harvoin joudun munia kaupasta ostamaan, nyt olen muutaman tiun joutunnut ja tuppaa menee sormi suuhun. Valikoimaa ja nimikkeitä riittää. Mistä oikeasti tiedän mistä ostamani munat on peräisin. Kotiin tullessa etsiskelin netistä tietoa.

Animalia: Kananmunia markkinoidaan harhaanjohtavasti
[ 10.02.2011 kello 12.47 ]
Kananmunien tuotenimikkeissä ja markkinointitavoissa on hämmentäviä merkintöjä ja tuotenimiä. Animalia on tänään pyytänyt kuluttaja-asiamiestä määrittelemään selkeät ohjeet eri tavoin tuotettujen kananmunien markkinoinnille ja myyntinimikkeille.
Animalia on pyytänyt kuluttaja-asiamiestä huomauttamaan alaa leimaamattomien munien huomattavasta määrästä markkinoilla sekä häkkikanaloissa tuotettujen munien myynnistä lattiakananmunien pakkauksissa. Animalia pyytää selvittämään, kuinka hyvin on varmistettu, ettei pakkaamoissa voi tapahtua munien väärin leimaamista.
Kananmunatuotanto siirtyy perinteisistä häkkikanaloista niin sanottuihin varusteltuihin häkkeihin vuoden 2012 alkuun mennessä. Tämän jälkeen sallittuja tuotantomuotoja ovat varustellut eli niin sanotut virikehäkit ja lattiakanalat. Myös siirtymävaihe näkyy sekavuutena munapakkausten merkinnöissä.
Animalian mielestä esimerkiksi näitä termejä, myyntinimikkeitä ja pakkausten kuvia voi pitää harhaanjohtavina:
- hyvinvoivien kanojen munia: Munakunta käyttää tätä myyntilausetta kaikissa tuotteissaan, vaikka väitteelle ei ole mitään tutkittua perustetta.
- orsimunat: orsia käytetään myös lattia- ja luomukanaloissa, joten sanan yhdistäminen varusteltuihin häkkeihin johtaa helposti harhaan.
- pienryhmäkanalassa tuotettuja munia: pienryhmäkanala voi tuoda sanana mieleen pienkanalan, vaikka kyse on suurissa häkkikanalayksiköissä tuotetuista munista. Myyntinimi ei saisi viitata näin epäselvästi tuotantotapaan, joka todellisuudessa tarkoittaa varustelluissa häkeissä tuotettuja munia. Varustellut häkit eivät välttämättä poikkea juurikaan esimerkiksi käytettävän tilan osalta perinteisistä häkkikanaloista.
- pakkausten kuvitus: kananmunapakkauksissa käytetään piirrettyjä kuvia, joissa kanat juoksevat vapaina, kananmunat ovat vihreällä niityllä ja niin edelleen. Munat ovat kuitenkin varustelluissa häkkikanaloissa tai perinteisissä häkkikanaloissa tuotettuja. Kuvien perusteella munien voisi olettaa olevan hyvin erilaisista tuotantomuodoista lähtöisin kuin mistä ne todellisuudessa ovat.

Koko selvityspyyntö on luettavissa Animalian sivulla: http://www.animalia.fi/kananmunien-harhaanjohtava-markkinointi

Kananmunat

Suurin osa kaupoissa myytävistä kananmunista on peräisin häkkikanaloista tai virikehäkkikanaloista, joissa tilaa on yhtä kanaa kohti noin yhden A4-paperiarkin verran. Kanojen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluisi monipuolinen käyttäytyminen pienehköissä parvissa: jos kanalla on mahdollisuus, sen päivä kuluu maata kuopsutellen ruokaa etsiessä, puun oksilla levätessä ja hiekkakylpyjä ottaessa. Muninta-aikaan se vetäytyy muista kanoista erilleen pesään. Tuotanto-olosuhteissa, etenkin häkkikanaloissa, mahdollisuudet luontaiseen käyttäytymiseen ovat hyvin niukat.

Yksi kananmunantuotannon ongelmakohta ovat kukkopoikaset, joita syntyy yhtä paljon, kuin kanoja. Kukkopoikasten kasvattamista pidetään nykyään taloudellisesti kannattamattomana, sillä lihantuotantoa varten on jalostettu nopeammin kasvavia kanahybridejä eli broilereita. Siksi kukkopoikaset tapetaan sukupuolen määrityksen jälkeen kaasulla tai silppurilla. Munijakanat teurastetaan noin puolentoista vuoden ikäisinä, kun kana luontaisesti eläisi keskimäärin seitsemän vuotta. Kanoja oli Suomessa munien tuotannossa vuonna 2006 yhteensä 3,1 miljoonaa.

Osa munista on peräisin lattiakanaloista tai luomukanaloista, joissa kanat saavat liikkua parvissa.

Luomukanaloissa kanojen hyvinvointi otetaan eri tuotantomuodoista parhaiten huomioon: kanoilla on esimerkiksi enemmän tilaa ja mahdollisuus ulkoilla kesäisin.

Suomen eläinsuojeluyhdistys ry
Animalia ry

http://www.eettinenvalinta.fi/index.phtml?s=51

Tuolta sivulta löytyy tietoa jolla säästyy luonto ja samalla kukkaron nyörit.

Tälläisiä mietteitä tänä pilvisenä päivänä.

Loppuun päivän pikkuvanha: Poljettiin aamusella urheilukoulun treeneihin. J totesi "Mä nautin tästä säästä, kun ei ole liian kuuma."

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Syke nousee,

sanoi ohjaaja Xycling-tunnilla. Niin teki, ei ole kyllä tervejärkisen touhua salilla käyminen näillä helteillä. Toinen sykettä nostattava asia on J:n jatkuva ÄITII huuto ja jos toivottua tulosta ei saavuteta käytetään mun etunimeä. Se on muuten hyväksi havaittu tapa leikkipuistoissa ja muualla missä on paljon lapsia. Äiti huutoja kun kuuluu vähän joka suunnasta. Kumpaankin alkaa jokatapauksessa olla kiintiö aika täysi.

Viimeinkin muistin käydä ostamassa Detox-puhdistuskuurin, josko siitä saisi taas vähän potkua painonpudotukseen. Mistä tuota nestettä aina kertyy? Magnesiumiakin ostin, loppumetreillä polkiessa meinasi vasen jalka krampata jälleen. Edellisellä kerralla siitä tuntui olevan huomattava apu.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Pesuohjeet ja niiden noudattaminen

J:n eka treeniviikko takana. Äsken laitoin urheilukoulusta saadun paidan pesuun. Pesuohjeessa luki: pestävä samanväristen kanssa/ otettava viivyttelemättä pois/ älä anna maata kasassa märkänä/ ei kestä silitystä.
Eka ja vika kohta ihan selkeetä pässinlihaa, mutta keskimmäiset?! Miten orjallisesti noudatatte pesuohjeita?
Mulla aika suuripiirteinen lajittelu; tummat/vaaleat/punaiset. Pyyhkeet ja lakanat.
Huuhteluainetta en käytä kuin pyyhkeisiin.

Huomenna olisikin sitten mun vuokki mennä treenamaan salille, sunnuntaina voisi suunnata johonkin Helsinki-päivän ilmais-tapahtumaan. Pieni aavistus on mihin menemme, mutta katsotaan nyt mitä keksimme.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Meininki on kuin villissä lännessä!

Lintsin laitteissa syljeskellään (kieputin). Asukaspuistosta varastetaan mehujäät. Joku oli käynny ottaa Asukaspuiston keittiön pakastimesta kaksi laatikkoa = 20kpl mehujäitä. Siis oikeesti on jo törkeys huipussaan. Puiston henkilökunta myy pienellä voitolla jätskiä ja mehujäitä rahoittaaksen erinäisiä tapahtumia. Meidän omassa puistossa on ollut mm. Juhannusjuhlia, silakkamarkkinoita, sadonkorjuujuhliakin on vietetty. Näissä juhlissa tarjottavat on rahoitettu jäden, kahvin ym. myynnillä. Sit joku idiootti menee ja varastaa.

Eilinen päivä meni Lintsillä hurvitellessa. Tänään ollaan vietetty todellista terveyspäivää, meikä poltti itsensä urheilukentän laidalla. Olisi ehkä kannattanut laittaa sitä aurinkorasvaa itsellekin, eikä vaan pojalle. Asukaspuistossa grillasimme kesän ensimmäiset karsinogeeni-makkarat. Omaa kaasugrilliä kun en ole uskaltannut ottaa käyttöön. Letku alkaa näyttää sen verta huonokuntoiselta, että on ostettava uusi. Kunhan vaan joskus muistaisi sen kirjoittaa kauppalistaan.

Loppuun päivän itkeä vai nauraa: Iltasadut luettu, peitelty ja hyvät yöt toivoteltu Hevisaurukset laitettu soimaan. Tuun alakertaan, hetken päästä yläkerrasta kuuluu itku. Könyän ylös kysyen mikä nyt hätänä. No kun mä koitin opetella ilman käsiä, YHYYY kuuluu vastaus. Oon ihan pihalla, mitä se nyt sängyssä voi opetella ilman käsiä tekemään. Pääsen ylös, J istuu sängyssä, yöppäri, petari ja peitto märkänä. Selventää, yritin opetella juomaan (pullosta) ilman käsiä, hampailla. Ja sit kävi kömpelösti, kaikki on ihan märkänä, Yhyy...

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Puistoruokailu-kausi avattu,

meidän ja monen muun osalta. Meidän molemmissa lähipuistoissa on ollut menneinä kesinä kymmeniä syöjiä. Nyt kävimme naapuri"kylän" puolella ja siellä oli satoja lapsia. Ruuan jakajat olivat kyllä tosi tehokkaita ja plussana viellä, että henkilökunta on ajatellut aikuisiakin. Tarjolla on salaatti ja leipä erittäin inhimilliseen hintaan 2 euroa.

Aamupuuron jälkeen suuntana oli urheilukenttä ja urheilukoulu. Urheilukentälle löysimme minun mittapuun mukaan hyvin. Soppapuistoa etsimme tovin, tyyli oli tässä jossain ihan lähellä se on. Olin jo luovuttamaisillani kun huomasin kolme tyttö, joilla oli leivät ja mehupullot käsissä..ei muuta kuin perään. Mutkan takana puisto jo näkyikin, olimme siis olleet todella lähellä.
Ruokalauluna kyseisessä puistossa oli tuttu laulu ihka ensimmäiseltä puistoruokailuvuodelta. Kylmät väreet meni taas selkäpiitä pitkin, kun samalla muistelin niitä aikoja. Silloin J oli 2v. ja olin kotihoidontuella ja kuvittelin olevani väsynnyt. Juu, en ollut jos vertaa nykytilanteeseen.


Tule, tule kanssani oman katon alle
mökki on rakennettu niityn reunamalle,
kirkas on ikkuna ja punainen on seinä
niityllä heiluvi heinä.



Leikimme ja laulamme, laitamme ruokaa,
rakkahat lapset syökää ja juokaa,
puuroa padastamme kaikille riittää,
muistamme kauniisti kiittää.



Fillarointi kilometrejä kertyi tänään ainakin se 10km, pitääkin vaihtaa jälleen kerran paristot matkamittariin. Jos ne tällä kertaa kestäisivät, jopa kaksi viikkoa. Viimeksi mittari hyytyi jotakuinkin viikossa.
Lopuksi päivän naurupläjäys by J.

"Mun pitää viel jaksaa sinne LINTSILLE. Mä meen pesee hampaat" Oli siis menossa nukkuu,...vessan ovella äkkäs hellalla paistuvan ruuan...AI NIIN, se RUOKA. Painu siis samantien takas soffalle jatkaa pikkukakkosen katsomista, itselleen naureskellen katsoi ohjelman loppuun.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Valmiina, yksi, kaksi, AJA

Tämän päivän sana oli hevoset ja ponit, höysteenä ilmapalloeläimiä ja golfpallon puttausta.




Kotimatkalla löysimme viellä frisbeegolfkentän. Kotiinkin löysimme J:n epäilyistä huolimatta, tienristeyksessä jäin miettimään hetkeksi minne päin lähtisimme. Päädyimme menemään "tonne pimeeseen metsään, ootko ihan varma. Okei kuka eka ylhäällä"

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kun kerta alkoi vastustaa, niin vastustetaan sit kunnolla

Tänään taas näitä päiviä kun mikää ei suju. Tämän päivän suunitelmana oli, aamupäivällä salille pyöräilemään. Kaupasta napataan evästarvikkeet, syödään eilen tehtyä jauhelihakeittoa ja tehdään eväät. Pyyhkeet, uikkarit ja muut tykötarpeet pakkasin jo valmiiksi. Reppu selkään ja kohti Mustasaarta. Muille rannoille kun ei tänään viitsi pahemmin ängetä. Toisin kävi.

Olin laittamassa salikassia pyörän tarakalle, kun poika hihkuu: Sini, toinen koirista, jäi ulos. "Ylivanha" (pojan sanonta kaikelle yli 10 vuotta vanhemmalle) kun on sehän ei ollut kuullut eikä nähnyt, että olemme lähdössä vaan haisteli tyytyväisenä aidan vierustoja. Aikaa säästääkseni heitin avaimet pojalle, että päästäisi Sinin jolla ei tietenkään ollut mikään kiire. Meillä sitä vastoin alkoi olla. Saatiin koiruus sisälle ja paiskasin avaimet takaisin kassiin, sen enempi katsomatta.
Salilla ei salikorttia meinaa löytyä, olisipa sellainen treenikassi josta löytyisi helposti kaikki tarvittava, olisi pienikokoinen, silti tilava.
Pyöräily sujui hyvin, polkijoita oli alta kymmenen. Ohjaajallakaan ei ollut paras päivä, ohjastajan pyörän vastusruuvi sökönä ja ipod:ikin soitteli biisit ihan omassa järjestyksessä. Saunassa oli löylyvesiämpäri tyhjä, mutta sehän on aivan normaalia.
Päivän kohokohta tulee tässä, pääsemme pyörien luo...pengon avaimet kassista. MISSÄ mun pyörän avain??!! Eivät olleet avain-nipussa, joten eipä muuta kuin kävellen kotiin. Samalla miettien, missähän vara-avain tai voimapihdit mahtaa olla jos avainta ei löydy pihalta niinkuin vahvasti epäilin.
Pihalta avain onneksi löytyi, niin ei tarvinnut lähteä omaa pyörää varastamaan.

Mustasaaren retki vaihtui kuitenkin piha kahveihin/smoothiepirtelöön ja jäätelöön. Sen verran aikaa kului pyöränhakureissuun, ettei kannattannut enää lähteä retkelle. Nyt on kuitenkin eväät tehty valmiiksi huomista reissua varten.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Ahvenanmaan pannukakku (raparperinen)

Jääkaappiin jäi tönöttämään raparperivispipuuron jämä, korvasin sillä reseptiin kuuluvan manna/riisipuuron. Vuosikausia olemme perheen kesken miettinneet miten Mummo aikoinaan teki pannukakun. Tällä reseptillä olen muutaman kerran onnistunnut tekemään samanlaisen. Tässä alkuperäinen resepti jonka löysin jostain netin uumenista, saattoi olla kotikokki.net.


AHVENANMAAN PANNUKAKKU

manna/riisipuuron tähteet (lautasellinen)
6 dl maitoa
2 munaa
3 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kaardemummaa
2 tl vaniliinisokeria
n. 2 dl vehnäjauhoa
Rasvaa voiteluun

Sekoita kaikki aineket mukavan paksuiseksi taikinaksi. Lisää maitoa tai jauhoja sen mukaan, miltä taikina tuntuu - lopullinen määrä riippuu puuron tähteiden määrästä. Voitele lasagnevuoka tai vastaava. (Mummo käytti valurautaista paistinpannua ja arvatenkin laittoi voinokareen päälle). Paista kypsäksi 200 astetta n. 30 min.

Paistamisen aikana ÄLÄ mene korjaamaan rikkoutunnutta pyykkikonetta. Poistoputken siipirattaasta löytyi tällä kertaa rannekoru kivien ja ruuvien sijasta. Koskahan sitä oppisi tarkistamaan taskut, ennen koneeseen laittoa.

Tällä kertaa siis pannari ei onnistunnut, elikkä reilusti hilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli, meni jo!

maanantai 30. toukokuuta 2011

VIIMEISET VELVOLLISUUDET SUORITETTU,

kevään viimeinen puheterapia-aika oli tänään. Nyt voi aloittaa lomailun. Meitin kesäloma alkoi tänään. Aamulla poljettiin vesisateessa salille, viimeisin Wii-peli hankinta YOUR SHAPE:n suosituksesta keskityin käsiin. Osittain senkin takia kun jalat on aika puhki treenattu. Nyt on sitten kädet niin kipeenä, että hyvä kun kahvikupin saa nostettua. Koko kevätkausi on tullut käytyä pelkästään Xycling-tunneilla ja juoksumatolla. Työ ja kauppamatkatkin hoidetaan kesäisin pyörällä, itseasiassa kaikki alle 5km:n matkat mennään nyt pojan kasvettua pyörällä. Tänään puheterapiasta kotiin polkiessa huomasin, että poika alkaa omatoimisesti katsomaan tietä ylittäessä tuleeko autoja. Tähän asti saannut joka risteyksessä muistuttaa katso ettei tule autoja.

Salille lähtiessä totesin, että pojan sadetakki oli jälleen kerran jäännyt pieneksi. Siispä salin jälkeen suunta kaupoille, ilmoitustaululta bongasin  urheiluseuran ilmoituksen kesäleiristä. Puhelimesta oli akku loppumaisillaan ja numero jatkuvasti varattu. Totesin, että meikäläisen onnella siinä vaiheessa kun saan tavoittelemani henkilön kiinni on akku tyhjä. Niinpä polkasimme kirjastoon ja hoidin ilmoittautumisen kirjaston koneella. Toivottavasti mahtuu viellä mukaan, leiri alkaisi jo viikon päästä.

Lähetystorin kirppikseltä löytyi sadetakit kotiin ja tarhaan. Hintaa hulppeat 7.80€ toinen takeista oli Rukan. Mitä ilmeisimmin tuli tehtyä hyvä ostos, Etolan hinta Rukan takille 22.90 huutiksessa joku näköjään kehtaa pyytää (uudesta) 18€ + postikulut 6.70€ tai mahdollisesti 2€. Tunnetustihan sitä saa pyytää mitä vaan :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Loruja lapsuudesta

Kaupasta kotiin polkiessa alettiin loruilemaan.

Viikonpäiväloru

Maanantaina makkarat tehtiin.

Tiistaina tikut vuoltiin.

Keskiviikkona keitto keitettiin.

Torstaina tupaan kannettiin.

Perjantaina perheelle annettiin.

Lauantaina liemi latkittiin.

Sunnuntaina suu pyyhittiin.

Kissa krumeluu

Silkkiturkki, ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
Missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.
Kirsi Kunnas

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Kirsi Kunnas