Tänään taas näitä päiviä kun mikää ei suju. Tämän päivän suunitelmana oli, aamupäivällä salille pyöräilemään. Kaupasta napataan evästarvikkeet, syödään eilen tehtyä jauhelihakeittoa ja tehdään eväät. Pyyhkeet, uikkarit ja muut tykötarpeet pakkasin jo valmiiksi. Reppu selkään ja kohti Mustasaarta. Muille rannoille kun ei tänään viitsi pahemmin ängetä. Toisin kävi.
Olin laittamassa salikassia pyörän tarakalle, kun poika hihkuu: Sini, toinen koirista, jäi ulos. "Ylivanha" (pojan sanonta kaikelle yli 10 vuotta vanhemmalle) kun on sehän ei ollut kuullut eikä nähnyt, että olemme lähdössä vaan haisteli tyytyväisenä aidan vierustoja. Aikaa säästääkseni heitin avaimet pojalle, että päästäisi Sinin jolla ei tietenkään ollut mikään kiire. Meillä sitä vastoin alkoi olla. Saatiin koiruus sisälle ja paiskasin avaimet takaisin kassiin, sen enempi katsomatta.
Salilla ei salikorttia meinaa löytyä, olisipa sellainen treenikassi josta löytyisi helposti kaikki tarvittava, olisi pienikokoinen, silti tilava.
Pyöräily sujui hyvin, polkijoita oli alta kymmenen. Ohjaajallakaan ei ollut paras päivä, ohjastajan pyörän vastusruuvi sökönä ja ipod:ikin soitteli biisit ihan omassa järjestyksessä. Saunassa oli löylyvesiämpäri tyhjä, mutta sehän on aivan normaalia.
Päivän kohokohta tulee tässä, pääsemme pyörien luo...pengon avaimet kassista. MISSÄ mun pyörän avain??!! Eivät olleet avain-nipussa, joten eipä muuta kuin kävellen kotiin. Samalla miettien, missähän vara-avain tai voimapihdit mahtaa olla jos avainta ei löydy pihalta niinkuin vahvasti epäilin.
Pihalta avain onneksi löytyi, niin ei tarvinnut lähteä omaa pyörää varastamaan.
Mustasaaren retki vaihtui kuitenkin piha kahveihin/smoothiepirtelöön ja jäätelöön. Sen verran aikaa kului pyöränhakureissuun, ettei kannattannut enää lähteä retkelle. Nyt on kuitenkin eväät tehty valmiiksi huomista reissua varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti