Jääkaappiin jäi tönöttämään raparperivispipuuron jämä, korvasin sillä reseptiin kuuluvan manna/riisipuuron. Vuosikausia olemme perheen kesken miettinneet miten Mummo aikoinaan teki pannukakun. Tällä reseptillä olen muutaman kerran onnistunnut tekemään samanlaisen. Tässä alkuperäinen resepti jonka löysin jostain netin uumenista, saattoi olla kotikokki.net.
AHVENANMAAN PANNUKAKKU
manna/riisipuuron tähteet (lautasellinen)
6 dl maitoa
2 munaa
3 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kaardemummaa
2 tl vaniliinisokeria
n. 2 dl vehnäjauhoa
Rasvaa voiteluun
Sekoita kaikki aineket mukavan paksuiseksi taikinaksi. Lisää maitoa tai jauhoja sen mukaan, miltä taikina tuntuu - lopullinen määrä riippuu puuron tähteiden määrästä. Voitele lasagnevuoka tai vastaava. (Mummo käytti valurautaista paistinpannua ja arvatenkin laittoi voinokareen päälle). Paista kypsäksi 200 astetta n. 30 min.
Paistamisen aikana ÄLÄ mene korjaamaan rikkoutunnutta pyykkikonetta. Poistoputken siipirattaasta löytyi tällä kertaa rannekoru kivien ja ruuvien sijasta. Koskahan sitä oppisi tarkistamaan taskut, ennen koneeseen laittoa.
Tällä kertaa siis pannari ei onnistunnut, elikkä reilusti hilloa ja kermavaahtoa päälle. Hyvää oli, meni jo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti