Poika löysi Pupun sängyn alta kun oli menossa nukkumaan. Tuli itkien alakertaan "Pupulla on joku hätänä, se ei kävele. Se on varmaan kuollu tai jotain."
Nyt ei oo pojalla enää unikaveria, eikä ole enään kuin 8 lemmikkiä :(
Nukkumaan mennessä sanoi et pitää nähdä sellaista unta et pupu on elossa. Pikkuhiljaa ilmeisesti alkaa tajuta kuoleman lopullisuuden, onhan noita jo muutama haudattu. Pihalta löydettyjä oravanpoikasia, neitsikoita ja niiden poikanen ym.
Sanoi ettei haudata pupua vielä. Kysyin miksei? Viedään se lääkäriin. Sanoin ettei sitä enää lääkäri voi auttaa. Totesi siihen et sit tiedettäisiin mikä sillä oli. Tyytyi ainakin toistaiseksi vastaukseeni "vanhuus"
Pari viikkoa sitten lainasin kirjastosta Laika-koiran kuolemasta kertovan kirjan. Pikkuhiljaa valmistauduttava vanhemman koirankin lopettamiseen, ilmeisesti jotakin kirjasta luettua jäänyt mieleen.
Minnehän nämä reilu kahdeksan vuotta ovat kadonneet, tuntuu kuin ei olisi kulunut kuin hetki siitä kun Pupu tähän taloon tuli 12:sta viikon ikäisenä. Eikä siitäkään tunnu olevan sen pitempi aika kun koira tuli pienenä pallerona, joka hädin tuskin pääsi ulkorappuset kipittämään sisälle. Hetki sitten samaisessa pallerossa oli vielä niin paljon virtaa, että pihapuskat rytisi, kun neiti näytti tulokkaalle, lähes puolta isommalle pennulle kuka tässä talossa on POMO! Nyt ei ole enää lenkkipolulle mitään asiaa, kuulo ja näkökin alkaa olla aika huono. Sydämestä puhumattakaan.
Poikakin menee ensi syksynä kouluun, vastahan me kättäriltä tultiin kotiin nyytin kanssa.
Eilen käyttin ostamassa pojalle talvikengät..kokoa 35. Itselle ostan 39/40 numeron kenkiä. Kohta saa eteisessä ihmetellä kummankohan kengät nää nyt on.
Kenkiä ostaessamme ja valikoimaa esitellessäni "tässä olis vielä tämmöset" (aavistuksen halvemmat) totesi yksikantaan "minä olen valintani tehnyt" Valitsi kengät jossa on KOLMET tarranauhat =)
