Liikennesääntöjä ja syksyyn valmistautumista

Käytiin jokunen päivä sitten Lasten Liikennepuistossa opettelemassa liikennesääntöjä. Hiukan huonoon aikaan päästiin perille, opetus oli juuri alkannut ja jouduimme odottelemaan vajaan tunnin seuraavan alkamista. Siinä odotellessa joutui vääntämään rautalangasta muutamaankin otteeseen, että ensin mennään luokkaan kuuntelemaan opetusta. Sen jälkeen pääsee vasta polkuautoilemaan.
Pienen pojan elämä on välillä kovaa, liuta polku-autoja aivan käden ulottuvilla, mutta ilkeä äiti ei päästä ajamaan niillä. Niillä olisi nimittäin päässyt ajamaan ilman opetustakin, mut sitä ei kerrota kaikille. Muutamaan otteeseen oon saannu sen verta pahat sydämentykytykset tuon kanssa pyöräillessä, että jollain konstilla koitettava saada malttia touhuun. Meikäläisen sanomiset kun kaikuu taas kuuroille korville, seuraava vaihe onkin kantapään kautta oppiminen.
Tunnin alkaessa mieli kuitenkin muuttui, huikkasi niin nopeeta "Okei mä meen, etten ehtinny edes Heippa sanoa.
Inssi ei ehkä ihan kerrasta olis polkuautokorttia antannut. Pikkasen ajeltiin vastaantulevien kaistoilla ja muutamaan kertaan käännyttiin kiellettyyn ajosuuntaan. Taisi Turkukin häämöttää jossain vaiheessa uhkaavasti kun joutui uukkarin tehdä kieltomerkistä huolimatta.
Ajoajan loputtua olikin jo aivan toinen ääni kellossa, olisi halunnut samantien uudelleen  myöskin sinne tunnille. Siitä asti onkin aina kun sanon mennään, silmät loistaen kysynnyt ai sinne puistoon jossa opetellaan niitä sääntöjä ja liikennemerkkejä ;)

Samalla reissulla löytyi tämän syksyn vaatteet, viime kevään poistomyynnistä.
Loppujen lopuksi aika halvalla pääsin, toinen takeista ei kylläkään ole kosteus-suojattu. Lähti silti mukaan kun ei ollut hinnalla (-70%) pilattu ja sai käyttäjältään hyväksynnän. Päädyimme jälleen henkselihousut/takki yhdistelmään. Haalareita koitin ensin ehdottaa, lähinnä halvemman hinnan takia. Suostui kyllä kokeilemaan, mutta siihen loppui neuvottelut. Loppujen lopuksi housut/takki yhdistelmä tulee halvemmaksi ja on monikäyttöisempi. Takin kun voi ostaa jo valmiiksi yhtä kokoa isomman kuin housut.

Viellä pitäisi jostain muutamat kengät saada hankittua, hanskojakin joutuu viellä jokuset ostamaan. Kaikki edellisvuotiset jäi viime kevään lopulla auttamattomasti pieniksi. Kahdella parilla ei ehkä ihan pärjää, vai löytyisiköhän ne helpommin jos niitä ei olisi enempää.

Nyt kävi huonosti

Oltiin taas tänään pyörillä liikenteessä, asukaspuistosta lähtiessämme poika otti ja kaatui ekaa kertaa kunnolla pyörällä. Pieni ylämäki, irtohiekkaa ja pieni herpaantuminen keskittymiseen ja sitten mentiin. Putsatessani kättä poika pyysi näyttämään miltä haaveri näyttää, nähdessään haavassa olevan pienen veripisaran, totesi suureen ääneen parkuen nyt kävi huonosti. Ilman kypärää olisi oikeesti voinnut hiukan huonomminkin käydä, sen verran oli tomussa, että päänsä olisi lyönnyt.

Eilenkin sattui haaveri koiria ruokkiessa, ruokapurkista tuli viiltohaava. Sohvalla vierekkäin istuessamme ja pojan voivotelessa surkeasti totesi, tässä voi mennä yöhön asti. Pienen tauon jälkeen jatkoi, AAMUyöhön asti.

Aina jaksaa ihmetyttää miten se onkin näin nurinkurista, muutamien pahempien haavereiden sattuessa on ollut aivan sissi. Pikkuhaaverin sattuessa parutaan senkin edestä. No okei viiltohaavat on toki pahoja mut kuitenkin. Kumpainenkin isompi haaveri on tosin sattunnut päiväkodissa, mulla ei siis kuin toisenkäden tietoa asiasta. Ekalla kerralla tippui kiipeilytelineestä sillä seurauksella että yksi hammas jouduttiin poistamaan. Toisella kerralla juoksi kahden tarhakaverin kanssa pihalla, kaikki olivat kaatunneet törmättyään toisiinsa. Mun poika oli tietty ainoo siitä porukasta joka lähti tikattavaksi, tikkaaminen hoitui todistettavasti niin hienosti että lääkärikeskuksen lääkäri ja hoitajakin olivat aivan ihmeissään.
Samoin suihkussa, armotonta huutoa ja valitusta. Milloin vesi on kuumaa, milloin kylmää. Asukaspuiston uima-altaassa ei sitävastoin valiteta yhtään, vaikka vesi on jääkylmää vesijohtovettä. Mä en kastelis siinä vedessä edes pikkuvarvasta. Kysyttäessä onko vesi kylmää toteaa vaan on tää vähä kylmää, ei ihan lämmintä ja jatkaa iloisena polskimista!

Lontoon matkakertomus ynnä muita kuulumisia

Josko jotain tännekkin päivittelisi, meno on taas ollut sellaista että vanha ei perässä pysy.

Juhannusviikon Maanantaina starttasimme viimein kauan odotetulle Lontoon matkalle, pienten lisämutkien kautta. Kevään aikana kun sai jännätä väistyykö tuhkapilvi ollenkaan yltämme ja lisäksi joku älypää oli keksinnyt yrittää tuikata juna-aseman tuleen. Junat oli sen vuoksi myöhästelleet reilusti heti ilkivallanteon jälkeen. Soittaessani VR:lle vakuutteli että liikenne on normalisoitunnut ja samainen juna oli Lauantainkin jo ollut täysin ajoissa Tampereella. Eikä ollut puhettakaan, että olisin voinnut kuluitta vaihtaa e-lipput aikaisempaan junaan.
Pojan märkärupi joka oli jo kertaalleen parantunnut äityi ilmeisesti stressin takia. Sunnuntai-yönä varasin netin kautta ensimmäisen vapaan ajan lääkäriasemallemme, heräsimme kuitenkin Maanantaina jo ennen kuutta joten lähdimme hyvissä ajoin polkemaan lääkäriä kohti. Ilmoittautuessamme kysyin olisiko mitenkään mahdollista, että pääsisimme välipotilaana jo aikasemmin.Sehän onnistui ja niinpä olimme resepti kourassa ennen ysiä odottelemassa apteekin aukeamista, varaamani aika kun oli vasta klo 9:20. Mitenhän olisi onnistunnut terveyskeskuksessa moinen, aika vahva aavistus asiasta kyllä on. Farmaseutti pudotti sitten seuraavan pommin, lääke vaatii kylmäsäilytyksen mieluiten myös koko matkan ajan. Eipä siinä mitään, arvatkaapa olinko ottannut kylmäkallet pois pakkasesta talven ajaksi. Kun eihän niitä talvisin tarvii ja jossain vaiheessa talvea pakastin oli jotensakin täysi. Jotta homma ei menisi liian helpoksi, soittaessani mummolaan kysyäkseni olisiko heillä kylmäkalleja kuuluu taustalta PIIP, PIIP, PIIP Kaisaniemi. Selvä se ovat siis lähtenneet todella aikaisin hekin liikkeelle. Siispä annoin luppoajan tehtävän, etsikää kauppa joka myy valmiiksi pakastettuja kylmäkalleja. Molemmat muisteli nimittäin joskus nähneensä moisia.

Tää matka on siis se josta on puhuttu pitkin talvea tähän tyyliin "koska me lähetään sinne LONTOOSEEN, montako YÖTÄ mun pitää viellä nukkuu et me lähetään LONTOOSEEN, mä haluun jo matkustaa sillä kakskerrosbussilla ja mä haluun jo mennä ostaa sen kakskerrosbussin. Mä tahon jo lentokoneeseen, nyt mä oon jo nukkunnu AINAKIN VIIS yötä. Montako yötä mun pitää viellä nukkuu" ym. ym. tätä listaa vois jatkaa loputtomiin.
Muutaman kerran illalla ihmettelin outoa hiljaisuutta, yläkerrasta kuului vastaus et menin jo nukkumaan et yöt menis nopeempaa =)

Reissu oli kaiken kaikkiaan onnistunnut,  (ainakin meidän osalta, siskolla ja äidilläni voi olla toinen näkökanta asiaan). Mummo kuulemma lepuuttaa vielläkin jalkojaan ja siskolle kävi perustavaa laatua oleva tapaturma pakatessa. Sarjassamme; älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon.

Lentomatka meni hyvin, muutama koska ollaan perillä, ollaanko jo perillä kommentti tosin kuului. Paluumatkasta en sitä vastoin puhu mitään. Taksimatkalla hotellille joka kesti tovin jos toisenkin poika nukahti, ei ihmekkään kun olimme heränneet ennen kuutta ja sai oikeesti huhuilla herätyys, mikä maa mikä valuutta. Matka oli pituudeltaan juuri sopiva, lähdimme siis Maanantaina paluu oli saman viikon Perjantaina. Torstaina alkoi kuulua kommentteja tähän suuntaan, lähdetään jo kotiin tullaan joskus uudestaan.

Matkakuvia ja muuta reissutunnelmia tulossa myöhemmin!