Eli aamupäivällä kotiuduimme Ruotsin reissulta. Kiitokset viellä Siskolle näin blogin kautta matkaseurasta, mukana oli lisäksi pari "Mummoa". Parasta risteilyllä EI ollut yllätys yllätys pallomeri, vaan esitykset. Eikä kuulemma ollut kivaakaan, mut silti pitäis lähtee heti uudestaan ;) Tälläiset ensikommentit sain kun äsken kyselin. Tarkoitti varmaankin ettei reissu ollut vielläkään tarpeeksi pitkä! Miten olis Sisko, kävisikö jos sujauttaisin pienen salamatkustajan teidän matkalaukkuun kun lähdette häämatkalle syksyllä. Josko se jo olisi riittävästi :)
Illalla ennen PikkuKakkosen alkua poika laittoi viellä pienonsa soimaan ja teki oman akrobatia esityksen. Mullekkaan ei sovi sitten yhtään lyhyet lomamatkat, pystyn nukkumaan vasta noin kolmantena yönä vieraassa paikassa. Univajeen takia en tajunnut ottaa pojan järjestämästä Showsta kuvia, harmittaa. Olisi tullut loistavia otoksia, (jos olisivat viellä onnistuneet). No tosin siinä olisi voinnut käydä niinkin, että olisi koko esitys loppunnut siihen kun olisin mennyt hakemaan kameraa. Ehkä parempi näin. Rahaa paloi reilusti, (en ole viellä edes uskaltannut käydä nettipankissa).
Merenkäyntiä ei ollut oikeastaan lainkaan, silti mua meinaa aina välillä alkaa vielläkin keikututtaa ;) Kuvia otin itse aika vähän, osin tietty senkin takia kun on tuo poika aika vilkas liikkeissään eli joutui olemaan aika tarkkana ettei lähde haahuilemaan jonkin näkemänsä mielenkiintoisen jutun perään. Kirjoittelen jatkoa kunhan ehdin ja sisko ehtii töiltään lähettämään mulle omia otoksiaan.

Illan showta katsottiin keskittyneenä
Lasten "drinkki" vilkkuvalla jääpalalla
2 kommenttia:
Kiitos itsellesi! Kuvia tulossa lähipäivinä.
Mikäs siinä sujautetaan mukaan lentokoneeseen. Laivalle pääsee alle 12-vuotiaat ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa. Sinne on kyllä tulossa jo aika monta pientä salamatkustajaa. ;) Ystävä uhkasi laittaa omat 5 pientä lastaan meidän mukaan. Voisi tulla ikimuistoinen häämatka.
Voisi ne vähän ihmetellä kun häämatkalaiset tulisi kuuden lapsen kanssa ;)
Lähetä kommentti