ainakin näin syksyisin. Saisipa puut varastoitua johonkin lehtineen päivineen odottamaan ensi kevättä. No nyt on ainakin lähes kaikki lehdet tippuneet ja vuorossa on viimeinen haravointikierros menossa. Aamupäivän aikana saimme haravoitua noin neljänneksen pihasta. Silläaikaa uunissa hautui karjalanpaisti, hyvin kypsyi vaikka unohdin taas käydä lisäämässä puita hellaan. Karjalanpaistin söimme perunamuussin kera. Jälkkäriksi mannapuuroa ja mansikkakiisseliä.
Ulkovalotkin naulasin saunan räystäslautaan kiinni, siis sen pätkän joka toimi. Minkähänlaiset valot pitäisi ostaa, että ne toimisivat vuotta tai kahta kauemmin. Nuo ostin muistaakseni toissavuonna Jyskin alemyynnistä puoleen hintaan ja nyt toinen pätkä on jo pimeenä. Ovat jonkinlaiset ledit eli ei edes pysty lamppuja vaihtamaan. Eipä niillä paljoa hintaa jäännyt, mut ärsyttää kun tekevät/myyvät tuollaista Peetä. Turhaa ongelmajätettä taas. Pitäis varmaan mennä valittamaan, mut ku en enää tosiaan muista koska nuo on ostettu.
Äsken katsoin keittiön ikkunasta aikaansaannostani ja kauempaa katsoen taitaa viellä vähän vaatia säätöä. Johdot näyttää meinaan aika tylsiltä kun ovat mustat. Katsotaan nyt miltä ne näyttää pimeässä, jäävätkö ollenkaan tuohon vai päätyvätkö vanhaan paikkaan pensaan oksille.
J.k.Pimeässä ei johdot näy juuri lainkaan, eiköhän nuo tuohon jää täksi talveksi.
Poika katseli valoja jonkin aikaa hymyillen ja kysyi sitten "jätätkö ne palamaan koko yöksi" Näin meinaan tehdä kunnes löydän tämän hallitun kaaoksen keskeltä sen ajastimen (toimivan) ja kuvia laitan heti kun löydän kameran piuhan jostain. Kameran ohjelmalevyke sentään löytyi ja on asennettu koneelle! Kyllä tämä tästä...
1 kommentti:
Nyt on etummainen osa pihasta haravoitu osittain kait kolmannen kerran. Mä meen jo sekaisin laskuista ;) Kohta kauppaan ja viemään koiranruokatölkit kierrätykseen. Laitoin ne jo rappusille odottaa jos vaik muistais ottaa ne mukaan tälläkertaa. Yleensä muistan ne vasta puolimatkassa!
Lähetä kommentti